6.10.2014

Hankasalmelle uusi S-market ensi kesäksi

Osuuskauppa Keskimaan uuden S-marketin rakentaminen Hankasalmelle käynnistyy lähipäivinä. Uusi S-market valmistuu kesällä 2015.

  • Hankasalmelle uusi S-market ensi kesäksi

– Merkittävin muutos on asioinnin kokonaisvaltainen helpottuminen. Nykyinen S-market on sekä ulko- että sisätiloiltaan ahdas. Erityisesti kesäaikaan sekä viikonloppuisin asiointi on ollut hankalaa jo pelkästään siksi, ettei parkkipaikkoja ole tarpeeksi. Uuteen S-marketiin pysäköintipaikkoja tulee 70-80, kun nykyisin niitä on vain 20, aluejohtaja Tommi Viitanen toteaa.

Sisällä myymälässä asiointimukavuutta lisäävät muun muassa raikas ja avara yleisilme, leventyvät käytävät, nykyistä lyhyemmät hyllyrivistöt, uudenaikainen pullonpalautusjärjestelmä sekä toimivammat ostoskärryt ja -korit. Kassojen määrä kasvaa kolmesta neljään.

Uuden S-marketin myyntiala on 1 061 ja kerrosala 1 400 neliömetriä. Nykyisessä S-marketissa myyntialaa on hieman yli 700 neliömetriä.
– Valikoimat räätälöimme Hankasalmen S-marketin asiakkaiden paikallisia tarpeita silmällä pitäen. Tarkempi profilointi on vasta alkamassa, joten tässä vaiheessa tarkkaa tuotelukumäärää emme osaa vielä sanoa. Joka tapauksessa päivittäistavaravalikoima tulee ainakin jonkin verran kasvamaan.
Käyttötavaravalikoimassa keskitytään kodin perustarvikkeisiin sekä kausituotteisiin.
– Kaudet saadaan entistä paremmin myös esille, kun tilaa on enemmän.
Henkilöstön työskentelyolosuhteita ja logistiikan toimivuutta parantavat riittävät tavarankäsittelytilat.

S-marketin rakentamisessa hyödynnetään ympäristöystävällistä ja energiatehokasta kiinteistötekniikkaa.
Esimerkiksi myymälän ovellisiin ja kannellisiin kylmäkalusteisiin kylmä tuotetaan hiilidioksidilla. Myymälän valaistuksessa käytetään led-valaisimia.

S-marketin kanssa samanaikaisesti rakennetaan ABC-automaatti myymälän piha-alueelle. Näin vastataan asiakasomistajilta tulleisiin lukuisiin toiveisiin. Tällä hetkellä lähimmät ABC-tankkauspisteet sijaitsevat Hankasalmen asemalla sekä Konnevedellä.

Lähipäivinä käynnistyvän hankkeen rakentamisen ja kalustamisen kustannukset ovat noin 3,5 miljoonaa euroa. Urakoitsijana toimii Rakennusliike Lehto Oy.

– Rakentamisen käynnistyminen on hieno uutinen koko Hankasalmelle. Sekä asiakkaamme että henkilökuntamme ovat odottaneet uutta myymälää malttamattomina. Ensi vuonna pääsemme tekemään kesäkauppaa aivan uudenlaisissa puitteissa, marketpäällikkö Unto Virtanen toteaa.

Uutinen koskee toimipaikkoja:
S-market
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun S-market toimipaikkoja:
Ketju: S-market
S-kanavan sisällöt asiasanalla: Investoinnit, S-market